Boys of Summer ´14
2014 | INSTALLAATIO • Teos koostuu suurennetusta ja digitaalisesti manipuloidusta Teräsmies-sarjakuvan ruudusta, viisivuotiaana toiselle pojalle kirjoittamastani (rakkaus)kirjeestä, sekä videomontaasista kauniista nuorista miehistä populaarikulttuurissa.
2014 | INSTALLAATIO • Teos sai nimensä Don Henleyn vuoden 1984 hitistä. Se on Aalto-yliopiston Kuva tila aika —kurssilla toteutettu installaatio, joka koostuu suurennetusta ja digitaalisesti manipuloidusta Teräsmies—sarjakuvan ruudusta, viisivuotiaana toiselle pojalle kirjoittamastani (rakkaus)kirjeestä, sekä videomontaasista kauniista nuorista miehistä populaarikulttuurissa.
Boys of Summer (2014) oli esillä EI VAAN NYT —näyttelyssä Node Galleriassa 3.12.2014 — 8.1.2015. Näyttelyn ohjasi ja kuratoi kuvataiteilija Minna Suoniemi.
Teräsmies ilman Teräsmiestä
Teräsmies ilman Teräsmiestä —teosta varten skannasin osion omistamastani alkuperäisestä Teräsmies—sarjakuvasta ja poistin kuvasta Teräsmiehen ja hänen osuutensa dialogista. Valitsin juuri kyseiset ruudut teokseeni niiden epämääräisen pahaenteisyyden vuoksi: “lähdetkö sinä, poika?”, “jotain todella ikävää on nyt tapahtunut”. Ruuduista puuttuu tietenkin Teräsmies—hahmo sekä hänen osansa dialogista.
Teos sai ideansa irlantilaisen Dan Walshin verkkosarjakuvasta Garfield Minus Garfield (suom. Karvinen miinus Karvinen). Teokseni sai vaikutteita lisäksi Richard Princen ja Candice Breitzin appropriaatiotaiteen kentälle kuuluvista teoksista, kuten esimerkiksi Princen Nurse Paintings —maalauksista ja Breitzin Ghost Series —teoksista.
Garfield Minus Garfield —sarjakuvissa Walsh on poistanut Jim Davisin Karvinen—stripeistä kuvankäsittelyn keinoin kaikki hahmot Eskoa lukuun ottamatta. Näin ollen Esko puuhailee Garfield Minus Garfieldissä itsekseen sen sijaan, että olisi vuorovaikutuksessa lemmikkikissansa Karvisen ja muiden kanssa. Walshin mukaan tarkoituksena on täten ”paljastaa nuoren Eskon eksistentiaalinen ahdistus"(https://garfieldminusgarfield.net/).
Jonkin elementin poistaminen kuvasta ei ole pelkästään pois "kumittamista”. Mikäli haluaa, että kuvassa pysyy yllä illuusio muokkaamattomuudesta, poistetun osion tilalle pitää rakentaa uutta. Kuten Karvinen miinus Karvinen —stripissä Karvisen hahmon tilalle on pitänyt rakentaa uudelleen tausta värityksineen, myös minun piti tehdä poistetun Teräsmiehen tilalle rasteroitu, vihreä tausta. Päätin pitää alkuperäiseen kuvaan jääneet painotekniset, punaiset ylivuodot—”virheet”—pienenä jäänteenä Teräsmiehestä. Teräsmies oli täällä.
Boys of Summer
Kuva tila aika —kurssin työskentely keskittyi lähtökohtaisesti linssipohjaisten medioiden käyttöön. Tämän teoksen ja koko installaation kohdalla olin kiinnostunut imitaatiosta ja kopioinnista taiteellisessa työskentelyssä. Onhan se tapa, jolla monet lapset ja nuoret oppivat tekemään kuvaa—esimerkiksi piirtämällä mallista lempisarjakuvahahmojaan tai popidoleitaan.
Boys of Summer —videon materiaali on koottu lähinnä 90-luvun poikabändien musiikkivideoista, sekä amerikkalaisten hajuvesien ja vaatteiden (esim. Calvin Klein, Levi’s) (homo)eroottisista mainoksista.
80- ja 90-luvun valokuvausympyröissä loisti monia homomiehiä, kuten Herb Ritts ja Bruce Weber, jotka olivat niin mainos—, muoti— ja muotokuvaajia kuin musiikkivideoidenkin ohjaajia. Esimerkiksi Weberin ohjaaman Pet Shop Boysin Being Boring —musiikkivideon (1990) kuvasto ammattimalleineen yhdistää nuorisokulttuurin, musiikkivideoiden ja muodin estetiikkaa. Musiikkivideo ei ole erotettavissa Calvin Kleinin tai Hillfigerin mainoskuvastoista; Nuoret ja lihaksikkaat miesmallit sekä hoikat naismallit intohimoilevat mustavalkoisella filmillä huippuunsa estetisoituna, huokuen kalleutta ja luksusta.
Monet näistä kuva— ja videomateriaaleista päätyivät minunkin päiväunelmiini nuorena. Vaikka kuvastot eivät useinkaan olleet eksplisiittisesti homoeroottisia, vaan kuvaavat heterorakkautta ja —erotiikkaa, on selvää että tekijöiden oma homoseksuaalisuus tihkuu rivien välistä.
Boys of Summer —teoksenkin yhtenä vaikutteena oli aiemmin mainitsemani taiteilija Candice Breitz sekä eräs appropriaatiotaiteen muoto, scratch video, joka oli 1980-luvun alkupuolella syntynyt brittiläinen videotaideliike. Sille oli ominaista löytömateriaalin käyttö, nopea leikkaus ja monikerroksiset rytmit. Liike oli merkittävä siinä mielessä, että ulkopuolisen taiteen muotona se haastoi monia television—samoin kuin galleriaan sidotun videotaiteen—vakiintuneita oletuksia.
Scratch video syntyi televisiolähetysten vastakohdaksi, kun (anti)taiteilijat yrittivät käsitellä kriittisesti joukkoviestinnän vaikutuksia. Konteksti, jossa nämä videot ilmestyivät, on tärkeä, sillä se kritisoi lähetysvideoita tekeviä instituutioita ja nuoriso—tv:n, erityisesti MTV:n, kaupallisuutta. Kritiikki tapahtui sekä muodon, sisällön että jakelutavan osalta.
Boys of Summer —videon osalta scratch videosta on lainattu lähinnä muoto. Teos on introspektiivinen, melankolinen ja haikea—sen ensisijainen tarkoitus ei ole kritisoida massamedioita. Toisaalta teos ei myöskään väitä, että esitetty materiaali alkuperäisine kaupallisine tarkoitusperineen ja normalisoivine vaikutuksineen on kestävää tai eettistä. Teos ennemminkin kuvailee erästä henkilöhistoriaa, erästä nuoruutta: näistä kuvista ja tunnelmista minä löysin itseäni, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut olemassa.
Linkkejä:
EI VAAN NYT -näyttelyn prosessimuotoinen blogi.
Minna Suoniemen kotisivut
Karvinen miinus Karvinen
